Haaviston kansalaisvaltuuskuntaan 72 uutta jäsentä yhteiskunnan eri osa-alueilta

Pekka Haaviston presidentiksi valintaa tukeva kansalaisvaltuuskunta täydentyy 6.11.2023 yli 70 vaikuttajalla. Mukana on merkkihenkilöitä niin politiikan, kulttuurin kuin yritystoiminnan saralta.

Kansalaisvaltuuskunnan puheenjohtaja Jaana Pelkonen iloitsee kansalaisvaltuuskunnan uusista jäsenistä.

– Kansalaisvaltuuskunta edustaa erilaisista taustoista tulevia, osaavia ihmisiä. Yhdessä he muodostavat toimivan, toisiaan kunnioittavan kokonaisuuden, jonka monipuolinen kokemuspohja mahdollistaa laajan ymmärryksen ja kaikupohjan suomalaisten tuntoihin, Pelkonen sanoo..

Pekka Haaviston kansalaisvaltuuskunta koostuu arvostetuista suomalaisista, jotka laajasti edustavat yhteiskuntamme moninaisia elämänaloja, osaamista ja suuntauksia. Kansalaisvaltuuskunta rohkaisee muita suomalaisia mukaan tukemaan Haaviston valintaa Suomen tasavallan presidentiksi. Kokonaisuudessaan kansalaisvaltuuskunta muodostuu nyt 185 jäsenestä. Ensimmäinen kansalaisvaltuuskunnan jäsenten julkistus tapahtui kampanja-avajaisten yhteydessä 3.10.2023.

Voit tutustua koko kansalaisvaltuuskuntaan osoitteessa: https://haavisto2024.fi/tukijat

Kansalaisvaltuuskunnan uudet jäsenet:

Paulina Ahokas, toimitusjohtaja, kunniakonsuli

Oona Airola, näyttelijä

Ville Andersson, kuvataiteilija

Eva Biaudet, kansanedustaja

Marco Bjurström, innostaja, ohjaaja

Ilkka-Christian Björklund, valtiotieteen lisensiaatti

Marko Björs, maajoukkuevalmentaja, yrittäjä

Karoliina Blackburn, näyttelijä

Tarja Cronberg, rauhan tutkija

Tiina Elovaara, yhteiskuntasuhteiden neuvonantaja, ent. kansanedustaja

Anna Eriksson, taiteilija

Rainer Friman, laulaja, kirjailija

Kaarina Gould, hankejohtaja

Hilja Grönfors, muusikko

Mats Gyllenberg, professori

Laura Haimila, toimittaja, juontaja

Mia Halonen, toimittaja, juontaja

Jasmin Hamid, näyttelijä, sijoittaja

Satu Hassi, tekniikan lisensiaatti, kirjailija

Antti Heikinheimo, sovittelija, laamanni

Jouni Hemberg, toiminnanjohtaja emeritus, tietokirjailija

Saimi Hoyer, yrittäjä, puhuja, malli

Timo Huhtamäki, toimitusjohtaja

Janna, artisti

Jari Järvelä, kirjailija

Sami Järvi, videopelien ohjaaja, käsikirjoittaja

Heli Järvinen, veteraanikansanedustaja, toimittaja

Tuomas Kantelinen, säveltäjä

Juha Kere, professori

Tapio Kujala, rehtori, toimitusjohtaja

Matleena Kuusniemi, näyttelijä

Tommi Laitio, vieraileva tutkija

Kirsti Lintonen, eläkeläinen, ent. suurlähettiläs

Ari-Pekka Liukkonen, olympiaurheilija

Mikko Lohikoski, kanslianeuvos – kansliråd

Amadeus Lundberg, artisti

Hildá Länsman, muusikko, joikaaja

Tommi Läntinen, muusikko

Laura Malmivaara, näyttelijä

Katri Merikallio, toimittaja, tietokirjailija

Rosa Meriläinen, pääsihteeri, kirjailija

Olli Muurainen, yrittäjä

Matti Mäntynen, lehtori

Risto Niemi-Pynttäri, humanisti, kirjoittaja

Emmi Nuorgam, vaikuttavuustuottaja, podcast-juontaja

Eino Nurmisto, somevaikuttaja, kirjailija

Kirsi Ojansuu-Kaunisto, seurakuntapastori

Reidar Palmgren, näyttelijä, kirjailija

Eero Paloheimo, kirvesmies, professori emeritus

Timo Parvela, kirjailija

Sirkku Peltola, näytelmäkirjailija, ohjaaja, akateemikko

Minna Pensola, viulisti

Mari Peranoski, näyttelijä

Markku Piri, muotoilija, taiteilija

Saara Helene Rawat, dokumenttielokuva- ja tv-ohjaaja

Emilia Rinne, artisti

Rauni Räsänen, globaalikasvatuksen emeritaprofessori

Annamaija Saarela, toimitusjohtaja

Antti Sajantila, professori, ylilääkäri

Heikki Salo, lauluntekijä

Elias Salonen, näyttelijä

Pekka Sauri, filosofian tohtori

Pirkko Siikamäki, aluejohtaja, dosentti

Katariina Souri, kuvataiteilija, kirjailija

Matti Suur-Hamari, lumilautailija

Pajtim Statovci, kirjailija

Jan Söderblom, kapellimestari-viulisti

Julia Thurén, toimittaja, kirjailija

Akseli Tiitta, opiskelijavaikuttaja, DJ

Jani Toivola, näyttelijä, kirjailija

Ilkka Vainio, taiteilija-sanoittaja

Ailu Valle, artisti

%d bloggaajaa tykkää tästä: