Digimarkkinoinnin asiantuntija

Etsimme kampanjatiimiimme monikanavaisen markkinointiviestinnän ammattilaista. Toivomme sinulta näkemystä, kokemusta ja tekoja kampanjamme markkinoinnin toteuttamiseksi. Kampanjassa pyrkimyksemme on tavoittaa mahdollisimman suuri joukko suomalaisia – kutsuaksemme heidät osallistumaan tärkeään kansanvaaliin Suomen tasavallan seuraavasta presidentistä.


Etsimme työkaveria, jolla on valmius hypätä suoraan syvään päätyyn, joten aiempi käytännön kokemus erityisesti kasvumarkkinoinnista digitaalisissa kanavissa on tarpeen. Eduksi työssä katsotaan myös aiempi kokemus sisältömarkkinoinnissa ja digi- sekä somemainonnan ostamisesta. Perusteiden hallitseminen graafisesta suunnittelusta ja toteutuksesta on plussaa. Tärkeintä on positiivinen asenne, halu ja into saavuttaa yhteinen tavoitteemme sekä mahdollisuus heittäytyä mukaan harvinaislaatuiseen kampanjaan. Taustaa politiikan parista ei tarvita. 


Olemme tekemässä kampanjaa koko Suomelle ja siksi meille on tärkeää, että myös koko kampanjatiimi on monimuotoinen. Kannustamme eri-ikäisiä, eri sukupuolia ja vähemmistöryhmiä edustavia henkilöitä erilaisilla koulutus- ja työtaustoilla hakemaan. Käsittelemme kaikki hakemukset luottamuksellisesti.

Odotamme sinulta:

Eduksi katsomme:

Tarjoamme sinulle:

Työsuhde on määräaikainen, 4–5 kuukautta, ja ensisijaisesti osa-aikainen. Toivomme mahdollisuutta aloittaa työssä mahdollisimman pian. Tiiviit, vapaamuotoiset hakemukset ja CV:t pyydämme lähettämään osoitteeseen rekry@haavisto2024.fi pe 15.9. mennessä. Otsikoi sähköpostisi “Digimarkkinoinnin asiantuntija”. Liitä hakemukseesi myös kohtuullinen palkkatoiveesi. Huomioithan, että kampanja perustuu valtaosaltaan lahjoituksiin ja vapaaehtoistyöhön.