Presidentinvaalit ovat valtakunnallinen, laajasti yhteiskuntaa kiinnostava demokratian juhla. Sen aikana järjestetään eri kokoisia ja näköisiä tapahtumia ympäri Suomen ja somen.
Etsimme tiimiimme tapahtumatuotannon moniosaajaa, jolla on kokemusta ja näkemystä tapahtumien organisoimisesta ja markkinoinnista. Tapahtumatuottaja tuottaa kampanjan omia tapahtumia osana kampanjatiimiä ja tiiviisti yhteistyössä vapaaehtoisten, alihankkijoiden ja muiden yhteistyötahojen kanssa.
Työskentely kampanjassa on erittäin sosiaalista ja nopeatempoista. Arvostamme aiempia onnistumisia erikokoisten tapahtumien tuottamisesta sekä tiiviisti aikataulutettujen tehtävien täyttämässä työympäristössä selviytymisestä. Viestinnän ja markkinoinnin kokemus on plussaa. Hyvät kontaktit ja verkostot tapahtuma-alalla ovat eduksi. Tärkeintä on positiivinen tekemisen asenne, halu ja into saavuttaa yhteinen tavoitteemme sekä mahdollisuus heittäytyä mukaan harvinaislaatuiseen kampanjaan. Taustaa politiikan parista ei tarvita.
Olemme tekemässä kampanjaa koko Suomelle ja siksi meille on tärkeää, että myös koko kampanjatiimi on monimuotoinen. Kannustamme eri-ikäisiä, eri sukupuolia ja vähemmistöjä edustavia henkilöitä erilaisilla koulutus- ja työtaustoilla hakemaan. Käsittelemme kaikki hakemukset luottamuksellisesti.
Tehtäväkokonaisuus edellyttää ilta- ja viikonlopputyötä.
Odotamme sinulta:
- Valmiutta hypätä nopeatempoiseen ja haastavaan työympäristöön ja ottaa homma haltuun
- Kykyä kantaa vastuuta osana tiimiä, mutta usein myös itsenäisesti
- Hyvä käytännön kokemus tapahtumatuotannon erilaisista tehtävistä ja koordinoinnista
- Hyvät vuorovaikutustaidot
- Hyvä suomen kielen taito.
Eduksi katsomme:
- Sinulla on hyvät kontaktit ympäri Suomen tapahtumatuotannon alan ammattilaisiin
- Sinulla on kokemusta viestinnän, markkinoinnin ja digimarkkinoinnin toteuttamisesta tai niiden koordinoinnista
- Sinulla on kokemusta visuaalisten materiaalien tuotannon koordinoinnista ja visujen tuotannosta Canvalla tai Adoben ohjelmistoissa
- Ruotsin ja englannin kielen taidot
Tarjoamme sinulle:
- Suomen kiinnostavinta ja varmasti merkityksellistä työmaata
- Rutkasti uutta ammatillista kokemusta ja verkostoja
- Tueksesi ja työkavereiksesi osaavan ja äärimmäisen motivoituneen kampanjatiimin
- Mahdollisuuden tehdä kanssamme historiaa.
Työsuhde on määräaikainen, 4–5 kuukautta. Työsuhteen aloitus 1.10. tai sopimuksen mukaan. Toivomme mahdollisuutta aloittaa työssä mahdollisimman pian. Tiiviit, vapaamuotoiset hakemukset ja CV:t pyydämme lähettämään osoitteeseen rekry@haavisto2024.fi pe 15.9. mennessä. Otsikoi sähköpostisi “Tapahtumatuottaja”. Liitä hakemukseesi myös kohtuullinen palkkatoiveesi. Huomioithan, että kampanja perustuu valtaosaltaan lahjoituksiin ja vapaaehtoistyöhön.