Ulkoministeriön keskeisillä johtopaikoilla toimineet tukevat Haavistoa presidentiksi

Suomen ulkopolitiikan keskeisinä vaikuttajina ja ulkoministeriön johtopaikoilla toimineet henkilöt haluavat antaa julkisen tukensa Pekka Haavistolle presidentinvaaleissa. 

Yhteensä 18 entisen suurlähettilään joukossa ovat kolmen tasavallan presidentin kansliassa työskennellyt Jaakko Kalela, Moskovassa ja Berliinissä suurlähettiläänä toiminut René Nyberg, ulkoministeriön poliittisen osaston päällikköinä ja poliittisina alivaltiosihteereinä toimineet Jaakko Blomberg ja Markus Lyra, Suomen entinen YK-suurlähettiläs Kirsti Lintonen, Kenian, Sambian ja Mosambikin lähettiläänä toiminut Matti Kääriäinen sekä Suomen asiainhoitajana Chilessä Pinochetin vallankaappauksen aikaan toiminut Tapani Brotherus.

Henkilöt kuvaavat Haavistolla olevan muun muassa presidentiksi vaadittavaa kokemusta ja harkintakykyä, syvällistä ymmärrystä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, laajoja verkostoja, empaattisuutta, rohkeutta sekä tehtävässä vaadittavaa lujuutta.

Haavistosta sanottua

“Pekka Haavistossa on Mara Ahtisaaren meininkiä!” – Tapani Brotherus.

”Suomi tarvitsee presidentin, joka ymmärtää kansainvälisen ympäristön muutos- ja murrosvaiheen ja jolla on toimivat ulko- ja turvallisuuspolitiikan verkostot Suomen rauhan ja turvallisuuden varmistamiseksi sekä kestävän kehityksen edistämiseksi” – Ilari Rantakari.

”Tuen Pekkaa, sillä hänessä on vakavuutta, vastuuntuntoa ja sitoutumista tehtävään eli vaadittava gravitas. Henkilönä hän on luja ja määrätietoinen. Sitä paitsi hänellä on myös harvinaista tuntumaa venäläiseen yhteiskuntaan, johon hän tutustui jo perestroikan sekä kuohuvan 90-luvun vuosina.” – René Nyberg.

“Kasvavien globaalien ongelmien maailmassa Suomi tarvitsee peräsimeen henkilön, jolla on niistä henkilökohtaista kokemusta ja näkemystä, teorian osaaminen ei nyt riitä.” – Matti Kääriäinen.

“Pekalla on laaja-alainen kokemus ja syvällinen ymmärrys ulko-ja turvallisuuspolitiikasta ja globaalista toimintaympäristöstä.” – Ann-Marie Nyroos.

”Pekka on presidenttiehdokkaista ainoa, joka puhuu ratkaisuista luontokatoon ja ilmastonmuutokseen. Nämä ovat ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä ja liittyvät olennaisesti niin ulko- kuin turvallisuuspolitiikkaan. Pekka kuuntelee ja suhtautuu kaikkiin rakentavasti. Siksi hänen on helppo saada toiset vakuuttuneiksi siitä, mitä näiden ongelmien suhteen tulee tehdä.” – Mikko Pyhälä.

”Empaattinen ja rohkea Pekka on sopivin presidentiksi.” – Juhani Toivonen.

“Laajakatseinen, rohkea ja ennakkoluuloton tärkeiden asioiden edelläkävijä Pekka Haavisto on vakuuttanut minut kyvyistään ja taidoistaan Suomen Tasavallan Presidentin tehtävään jo vuodesta 2012 lähtien.” – Ulla Väistö

“Kun meillä on Pekka Haavisto Tasavallan Presidenttinä, voimme luottaa siihen, että tiukankin paikan tullen Suomen asiat ovat parhaassa mahdollisessa hallinnassa.” – Seija Toro

“Haaviston vahvuus on harkintakyky – hän ottaa asioista selvää ennen päätösten tekemistä ja osaa tarkasti arvioida päätösten seurauksia.” – Glen Lindholm

Julkisen tukensa Haavistolle antavat seuraavat suurlähettiläät (emeritus):